Kuninkaantien lukion alkuperä on selvitetty

ÄI4-kurssilaiset kirjoittivat taas myyttisiä selityksiä koulumme alkuperälle.

Myytti Kuninkaantien lukion synnystä 

 
Aivan Helsain turvallisten muurien ulkopuolella sijaitsee Espaasi, Peikkostanin vaarallisin paikka, jossa fenix-linnut etsivät himokkaasti seuraavaa saalistaan ja maahiset koettavat saada kulkijan mielen hallintaansa ja houkutella luoliinsa. Peikkolapsille opetetaan monia asioita, mutta se, että Espaasi on kiellettyä ja vaarallista aluetta eikä sinne koskaan saa mennä, tulee kaikkien opetusten kärjessä.

Tätä kuitenkin päättää uhmata vasta 10-vuotias kaupunkilaispeikkoneiti Merjis Rysky. Häntä on aina kiinnostanut kaupunkielämän sijaan luonto ja sen suuret voimat mukana tulevine vaaroineen. Merjis on kuin pyrstöön ammuttu fenix, sillä hän ei millään olisi tahtonut kirjoittaa puhettaan kouluun, vaan mennä mielummin Peikkopuistoon parhaan kaverinsa Päikkö Somerspyyn kanssa, mutta peikkoäiti sanoi “EI”.

Ja nyt, tänä syksyisenä iltana, sään jumala Hanlous Jipponen on jälleen herätetty kesken tämän jokapäiväisten kauneusuniensa, ja hän on suutahtanut niin että tuli vahingossa luoneeksi myrskyn koko Peikkostaniin. Tähän Hanlous toteaakin: “No, aina ei voi voittaa” ja kääntää kylkeään jatkaakseen unelmointiaan kvanttiteorioista ja hiukkaskiihdyttimistä.

Kaksi tuntia myöhemmin ovat Merjis ja Päikkö kiivenneet yli Helsaita suojaavien muurien ja päässeet Espaasin metsään karkuun tyhmiä vanhempiaan, mukanaan kaikki karkumatkalle tarvittava: peikkolyhty, ruokaa sekä yöksi lämpimämpää vaatetusta. Heitä pelottaa, sillä heille on kerrottu, mitä kaikkia kamaluuksia Espaasin metsissä on, mutta ei koskaan, miten niiden lähistöllä toimia, sillä oletus on aina ollut, ettei sellaiseen tilanteeseen koskaan joudu. Mutta tässä he ovat, yksin isossa, vaarallisessa metsässä. Kävellessään molemmat katselevat hädissään ympärilleen, yrittäen peitellä pelkoaan.

Siinä samassa Päikkö näkee pienen tumman hahmon varjon suuren kiven takana ja hiljaa kuiskaa Merjikselle: “Älä säikähdä, mutta meidän oikealla puolella taitaa olla maahinen… Ja jos niitä on yksi, niitä on varmasti lisää!” Merjis kääntää kateensa Päikön osoittamaan suuntaan ja pidättelee kiljaisua. “Tule, mennään tuonne luolaan suojaan!”Merjis sanoo Päikölle.

Peikot kiiruhtavat kohti kiviluolaa, ja sisälle päästyään he vierittävät suuren kiven tuloaukon eteen, etteivät vaaralliset otukset pääsisi heihin käsiksi. Siinä samassa pimeässä ja kolkossa luolassa istuen he kuulevat jonkinlaista jokeltelua. He ottavat peikkolyhtynsä ja päättävät mennä selvittämään, mitä siellä on. Hämmästyksekseen he näkevät kaksi pienen pientä, vaaleahiuksista maahisvauvaa aivan ypöyksin suuressa korissa käärittynä peittoihin. “Ovatkohan nuo jo vaarallisia, vaikka eivät osaa vielä puhua?” kysyy Päikkö, “kun eikös ne puheellansa juuri kiusaa teekin?” Hetken mietittyään Merjis vastaa: “En kyllä usko niiden olevan haitaksi… Sitä paitsi katso nyt kuinka suloisia ne ovat!”

Kaksikko päättää hengähtää ja pitää evästauon. Maahisvauvat huomaavat ruuan ja haluavat selvästi oman osuutensa. He antavat eväistään osan pikkuisille ja päättävät samalla antaa näille nimet. “Kävisikö vaikka Mirkku ja Annikki?” Päikkö ehdottaa. “Joo, ne on just täydelliset nimet! Merjis vastaa innostuneena. Vauvat tuntuvat ymmärtävän peikkojen puhetta ja hymyilevät takaisin.

Pikkuhiljaa Mirkku ja Annikki alkavat kyllästymään tylsässä luolassa, he kun haluaisivat jotain tekemistä! Merjis ja Päikkö päättävät tehdä niille luolasta leikkitalon, kun heillä kerran on aikaakin. He tekevät taloon sisälle että ulos uima-altaat, sillä joskus joku sanoi maahisten pitävän uimisesta. He tekevät sen viereen kaksi kerrosta, kummallekin maahiselle omansa. Päättävät he tehdä myös yhden yhteisen tilan, missä he voisivat leikkiä ja pelata yhdessä.

Talon ollessa valmis päästetään Mirkku ja Annikki tutustumaan taloon. Siinä Annikki sitten tuijottaa leikkitaloa silmät suurena, suu suloisesti auki, aivan hämillään, ja sanoo: “Kunkku! Kunkku!”

Aikaa kuluu, maahiset kasvavat ja Merjis ja Päikkö päättävät palata kotiin. He siirtävät suuren kiven pois oviaukon luota ja lähtevät kotimatkalle. Matka sujuu ongelmitta, sääkin on jo parempi. Tähän Hanlous Jipponen voisikin tokaista: Paistaa se aurinko joskus risukasaankin!

Maahiset muuttivat pois leikkitalosta tarpeeksi isoiksi kasvaessaan ja lahjoittivat rakennuksen ihmisolentojen kouluksi. Ulkona olevat uima-altaat ovat aikojen saatossa hävinneet, mutta syksyisinä päivinäkin voi nähdä pihan täyttyvän vedestä. Maahisten leikki- ja pelihuone on edelleen täynnä vilskettä. Tällä hetkellä siinä toimii Kuninkaantien lukio ja se on kuulemma aika kiva paikka!