torstai 21. huhtikuuta 2016

Viikon kunkkulainen - Jasmiina

"Viikon kunkkulainen"-sarja jatkuu. Sarjassa tutustutaan lukiomme erilaisiin opiskelijoihin ja pääsemme kuulemaan myös heidän ajatuksiaan opiskelusta täällä Kuninkaantien lukiossa.

Tällä viikolla haastattelimme lukiomme ykköstä Jasmiina Knaapia. Hän on mukava ja iloinen persoona ja hän on myös aloittanut aktiivisesti oppilaskunnan hallituksen toiminnassa.
 

Miltä tuntuu olla viikon kunkkulainen?
"Onhan tämä ihan hieno juttu".

Aloitit viime syksynä täällä Kunkussa ja nyt ensimmäinen vuosi on jo melkein ohi. Millaista on ollut opiskella meidän lukiossamme? 
"No onhan tämä ollut työläämpää kuin yläasteella, mutta silti tosi kivaa, kun on esimerkiksi kaikenlaisia teemapäiviä. Vaikka täällä on enemmän töitä, niin täällä on silti opetus paljon parempaa ja kivempaa. Täällä on myös enemmän kavereita ja on tultu oltua enemmän kaikkien kanssa, ettei ole vain se tietty porukka missä ollaan".
 
Mikä on ollut tähän mennessä parasta lukioaikanasi?
"Minulla ei ole mitään yhtä kohokohtaa, kun täällä on ehtinyt olla niin paljon kaikenlaista. Mutta minun mielestä Kunkussa on ihanaa tämä ilmapiiri. Täällä on paljon kavereita ja muutenkin tosi mukavaa".

Miten sinulla on nyt viimeinen jakso alkanut?
"Minulla on tosi rankka ollut tämä viimeinen jakso. Minulla on ollut paljon kiirettä koulun jälkeenkin, kun osallistuin kanssa turvakurssille, jossa on ollut kaikkia luentoja liittyen esim. tullin työhön. Tähän mennessä on ollut varmasti kiireisintä, mutta toisaalta tähän on jo tottunut ja tästä on tullut rutiini".

Olet ainut ykkönen mukana oppilaskunnan hallituksessa. Miksi muidenkin ykkösten kannattaisi osallistua OPKH:n toimintaan?
"Jos haluaa vaikuttaa ja olla mukana koulun toiminnassa, osallistua teemapäivien järjestämiseen, niin kannattaa tulla mukaan. Tietenkin siinä on työtä, mutta ei kuitenkaan liikaa. Se on ihan kivaa, kun saa kanssa uusia kavereita ja tutustua uusiin asioihin".

Mitä haluaisit sanoa vielä ensi syksynä lukionsa täällä aloittaville?
"Kannattaa varautua, että tämä on paljon työläämpää ja raskaampaa. Tulee silti hyvällä mielellä lukioon ja yrittää saada paljon mahdollisimman paljon kavereita. Ja sitten myös yrittää ottaa kaiken irti tästä lukiosta, koska se on vain kolme vuotta ja sen jälkeen se kaikki on sitten ohi".


Anni Hietanen