Kunkun kirja-arvosteluja: Härkönen, Juhannusvieras

Maaseudun todellisuus murentaa lapsuuden illuusiot

Aaro Reijola 

 

Anna-Leena Härkösen romaani Juhannusvieras ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 2006 Kustannusosakeyhtiö Otavan julkaisemana. Teos on tyypillistä Härköstä ja käsittelee oman identiteetin löytämistä, ihmissuhteita sekä minäkuvan rakentumista. Härkönen on kirjoittanut lukuisia romaaneja juuri näistä aiheista, kuten esimerkiksi Häräntappoaseen ollessaan vasta lukion toisella luokalla.

 

Juhannusvieraassa itseään etsijän roolissa häärii Tuija, joka on päälle kolmenkympin ja kestosinkku. Hän on ammatiltaan sisustussuunnittelija ja viettää vapaa-aikansa erilaisissa näyttelyissä samanhenkisten ihmisten kanssa. Tuijalla on aina ollut ongelmia kestävän parisuhteen rakentamisessa, eikä ongelmaa auta lainkaan nykyisen rakkaan, Tinon, kanssa eroaminen toimiston pippaloiden jälkeen. Eron lisäksi Tuijaa painaa ikävä lapsuuden maisemiin Ristinojalle, missä hän vietti kesäisin muutamia viikkoja parhaan ystävänsä, Sailan, kotona. Tuija kuuleekin Sailalta, että Sailan äiti, Enni, on huonossa kunnossa ja hänelle ollaan järjestämässä mahdollisesti viimeisiä syntymäpäiväjuhlia, mikä saa Tuijan lyhyen epäröinnin jälkeen pakkaamaan kampeensa ja lähtemään etsimään lapsuutensa onnea maalta.

 

Kun Tuija alun pohjustuksen jälkeen saapuu Ristinojalle, hän huomaa, että läheskään kaikki ei ole niin hienoa ja mahtavaa kuin muistoissa. Hänen kesäinen varaperheensä on riidoissa, varaäiti Enni tekee kuolemaa ja Sailan sisarukset ovat jehovantodistajuuden kautta uskoon tullutta Suvia lukuunottamatta muuttaneet muualle, Risto viinan avulla kokonaan muihin maailmoihin. Tuija yrittää kasata perheen kokoon siinä kuitenkaan sen ihmeellisemmin onnistumatta ja ainoana positiivisena asiana reissussa alkaakin näkyä nuoruuden poikaystävä, naapurin Ville, jonka sylistä Tuija lopulta löytää lohtua. Vähitellen koko illuusio ihanasta ja täydellisen onnellisesta lapsuudesta rapistuu olemattomiin mielenkiintoisen tapahtumasarjan seurauksena ja synkempi todellisuus työntyy esiin.

 

Teos on kirjoitustyyliltään mielenkiintoinen. Kirja on repliikkejä lukuunottamatta yleiskielinen, repliikit taas ovat puhekielisiä. Mielenkiintoisen tyylistä tekee Härkösen monipuolinen ja värikäs sanavarasto, joka sisältää myös kirjan maalaismiljöön kannalta tärkeässä roolissa olevia murteita. Murteet ovat selvästi luomassa henkilöiden persoonallisuutta tavallista puhekieltä läheisemmin, mikä luo maaseudun hahmoista todentuntuisen ja uskottavan kuvan.

 

Kirjan teemoina on elämän suuria kysymyksiä, kuten identiteetti, ihmissuhteet, nuoruus ja kaipuu menneisyyteen. Tuijalla ei koskaan ole ollut äitiä, ja hänen suhteensa nykyisin Espanjassa uuden, parikymmentä vuotta nuoremman rakkaansa kanssa asuvaan isään on ollut aina hyvin nihkeä, vaikka isä onkin hänelle tärkeä. Hänen ajatuksensa Sailan perheen riidoista avartavat lukijankin silmiä ja saavat väkisinkin samaistumaan Tuijaan, joka ihmettelee noin valtavan riidan olemassaolon mahdollisuutta. Myös tapa, jolla muistot palaavat flashback-tyyliin lähes väkivaltaisesti, saa ajattelemaan oman elämän onni-illuusioiden mahdollisuuksia. Kaikenkaikkiaan kirjan sanomana on, että aika kultaa muistot ja mikään ei kestä ikuisesti.

 

Identiteetin käsittelyn ja todellisuuden tajuamisen kannalta teos ajaa asiansa mainiosti. Teos antaa lukijalle ajateltavaa ja kuvaa keski-ikään liittyviä ajatuksia tarkasti. Lukukokemuksena kirja on varsin leppoisa ja miellyttävä, eikä kärryillä pysyäkseen tarvitse ponnistella, siispä se on oivaa iltalukemista vaikkapa lukiolaisille.

Kunkun kirja-arvosteluja: Marja Björk, Poika

Silmiä avaava teos erilaisuudesta              

Roope Määttä

Marja Björkin Poika on lukemisen arvoinen kirja sukupuolisuudesta ja identiteetistä. Poika laskee lukijansa keskelle tunteiden vuoristorataa, nykyaikaa ja maailman muutosta.

Vuonna 2013 julkaistu Poika-kirja on Marja Björkin neljäs romaani, joka kertoo hänen omiin kokemuksiinsa pohjautuen transsukupuolisen henkilön elämästä. Poika on saavuttanut suosiota ja se valittiin Finlandia Junior –palkintoehdokkaaksi. Björkin aiempia teoksia ovat vuonna 2008 julkaistu Posliini-romaani, vuonna 2010 julkaistu romaani Puuma sekä 2012 kauppoihin ilmestynyt Prole-romaani. Poika-kirjan jälkeen Björkiltä on ilmestynyt hänen viides romaaninsa Mustalaisäidin kehtolaulu.

Poika on tytön ruumiiseen syntyneen pojan näkökulmasta kerrottu kertomus tämän lapsuudesta ja nuoruudesta. Kirjan päähenkilön näkökulma on toimiva ja riittävä osana kirjan kerrontaa. Nimenomaan päähenkilön näkökulmasta lukija haluaa kertomuksen lukea.

Tapahtumat kerrotaan siis päähenkilö Marion Korhosen eli Maken suulla, mikä tuo kirjaan rutkasti uskottavuutta ja mielenkiintoa. Maken elämässä mukana olevat, hänelle tärkeät henkilöt, tuodaan näkyvästi esiin kirjassa. Jokaisesta kirjan keskeisestä henkilöstä lukija voi piirtää omaan mieleensä kuvan pieniäkin yksityiskohtia myöten. Niin hyvin ja tarkasti henkilöt ja heidän piirteensä kuvataan.

Tapahtumat ja tilanteet välittyvät kirjan lukijalle hyvin ja selkeästi. Kirjan päähenkilö kertoo elämänsä vaiheista laajasti aina lapsuudesta nuoruuden kautta aikuisuuteen. Matkalle mahtuu monenlaista; aina isän kuolemasta, muutamasta muutosta ja koulujen vaihdosta sekä masennuksesta rakastumiseen saakka. Kirjassa keskeiseen rooliin nousevat myös päähenkilön ihmissuhdekuviot.

Päähenkilöllä on mielenkiintoinen suhde äitiinsä. Välillä äiti vaikuttaa hirviöltä lastaan kohtaan ja Maken isoveljen Aaronin täytyy tulla erottamaan väkivaltaiseksi heittäytynyt äiti ja lapsi toisistaan. Seuraavassa hetkessä äiti kuitenkin osoittaa rakkautensa lastaan kohtaan. Esimerkiksi Maken jouduttua huostaanottouhan alle ja keskusteluun sosiaaliviranomaisten kanssa, äiti puolustaa lapsensa ja itsensä pois tilanteesta. Äiti-lapsisuhde elää koko kirjan ajan ja tilanteet muuttuvat. Äidin ja lapsen välisen suhteen tarkka kuvailu rikastuttaa kirjan luonnetta ja lisää mielenkiintoa lukemiseen. Tätä henkilöiden välistä suhdetta on mutkatonta seurata.

Päähenkilön suhdetta isoveli Aaroniin kuvataan äiti-lapsisuhteen taustalla. Makke katsoo isoveljeään ylöspäin ja arvostaa tätä, mikä käy ilmi monessa kohdassa Aaronista puhuttaessa. Esimerkiksi ala-asteella ollessaan Makke puhuu kahta vuotta vanhemmasta Aaronista koulun kinginä ja kertoo esimerkkejä tilanteista, joissa tämä on puolustanut ja auttanut häntä. Makke ei kuitenkaan aina ole varma rakastaako Aaron häntä tosissaan. Käy kuitenkin ilmi, että Aaron todella välittää Makesta. Sisarusten välinen suhde on äiti-lapsisuhteen ohella keskeisessä roolissa osana kirjaa.

Päähenkilön ihmissuhteet etenevät tarinan mukana ja niiden kehitystä on helppo seurata. Ne ovat tarinan kannalta peruspilareita, joiden kautta itse henkilöt ja tapahtumat kehittyvät.

Kirjan aihe transsukupuolisuudesta on ajankohtainen. Kirja rikkoo ennakkoluuloja ja muuttaa mielipiteitä. Teoksen avulla voi oppia ymmärtämään erilaisia ihmisiä paremmin kuin ennen. Päähenkilön kertoman avulla lukija ymmärtää paremmin, millaista on olla erilainen, millaista se on pahimmillaan ja parhaimmillaan.

Tarinan etenemistä on helppo seurata ja hahmottaa. Tapahtumat etenevät kronologisesti päähenkilön lapsuudesta ja lapsuuden tapahtumista nuoruuteen sekä sittemmin täysi-ikäistymiseen. Kirja herättää varmasti positiivisen vaikutuksen lukijassaan. Kirja on tärkeästä aiheesta hyvin kirjoitettu tärkeä puheenvuoro uskalluksesta, identiteetistä ja sukupuolisuudesta. Teos avaa käsitettä omasta sukupuolisuudesta laajasti ja tuo esiin, että sukupuolisuus on muutakin kuin pelkkä seksuaalisuus.

Kirjassa ei ole yhtäkään tylsää kohtaa. Sen tapahtumista on kerrottu tarpeeksi laajasti, mutta ei liian pitkästi. Lukukokemusta parantaa vielä entisestään kirjassa käytetty kieli. Kielen yhdistyminen teoksen tyyliin on tärkeää ja siinä Maria Björk onnistuu täydellisesti. Lineaarinen ja karkea kieli yhdistyy hyvin kirjan tyyliin, joka on samansuuntainen.

Todella hyvin ja koskettavasti kirjoitettua kirjaa on mukava lukea.

 

Kunkun kirja-arvosteluja: Pirjo Hassinen, Joel

Mies katseen kohteena                                                                

Janika Desyatnyk

 

Pirjo Hassisen romaani Joel (Otava 1991) on kirjailijan esikoisteos. Se on kolmiodraama ja tuo esille aiheita, kuten monimutkaset ihmissuhteet, miehinen kehollisuus sekä itsensä löytäminen. Kirjassa korostuu etenkin naisen halu ja mieltymys miehen kehoa kohtaan sekä tärkeys löytää oma ruumiillinen ja henkinen minä ulkopuolisten ihmisten, mielikuvien ja myyttien seasta. Romaanin tarina pohjautuu nuoren naisen maailmaan.

Kirja kertoo lähes kolmekymppisestä Mariasta, joka opettaa venäjää aikuisopistossa. Maria on hieman hukassa elämänsä kanssa. Hänen äidillään on alusvaateliike Delilah, jonka uuteen liikkeeseen tämä haluaisi Marian myyntipäälliköksi. Maria ei vain osaa päättää, mitä tekisi. Hän on hieman hukassa myös miesten suhteen: hän tapaa Jyrkin, joka vaikuttaa kaikin puolin melko sopivalta vaihtoehdolta, mutta silti Maria haikailee lihaksikkaan ja hyvännäköisen oppilaansa Joelin perään. Kirjan tarina rakentuu näiden kahden ongelman varaan.

Kirjan päähenkilö, Maria, on isätön, tarmokkaan äidin kasvattama tyttö. Hän on hyvin ystävällinen ja pyrkii aina miellyttämään muita. Osittain tämän takia Marialla on joskus vaikeuksia olla täysin oma itsensä toisten ihmisten kanssa. Hän on epävarma sekä hieman ahdistunut tulevaisuuttaan kohtaan. Maria vaikuttaa kirjassa teiniltä päättämättömyydessään sekä koska ei oikein tiedä kuka on ja mitä haluaa. Kirjan lopussa Maria saa kuitenkin lisää varmuutta ja löytää etsimäänsä elämässään. Marian ajatuksiin ja huoleen tulevaisuudesta on helppo samaistua varsinkin, kun on itse nuori ja tulevaisuuden suunnitelmat vasta vaiheessa. Silti kirjaa lukiessa aina silloin tällöin Marian luonne ja lapsellisuus ärsyttää, kun miettii, että Maria on kuitenkin jo aikuinen nainen.

Kirjan keskeisin sivuhenkilö on Joel. Hän on Marian oppilas, urheilukaupan myyjä, nuori ja lihaksikas poikamies. Maria on korviaan myöten ihastunut tähän ja kuvittelee usein minkälaista olisi kosketella Joelin kehoa. Ihannemieskehon omaava Joel vaikuttaa kuitenkin luonteeltaan hyvin tavalliselta ihmiseltä. Marian ajatukset ja tunteet Joelia kohtaan saa lukijankin, ennen kaikkea naislukijan, ihastumaan Joeliin. Joelista syntyy todella positiivinen kuva, vaikkei hänestä ulkonäön lisäksi kerrota juuri mitään muuta. Uskonkin, että kirjoittajalla oli juuri tämä tarkoituksena. Toinen kirjan keskeisistä sivuhenkilöistä on Jyrki, akatemian tutkija. Hän on hyvin viisas ja ”kunnollinen” mies. Jyrki ja Maria alkavat seurustella, mutta siitä huolimatta Maria ei koe samanlaista intohimon tunnetta Jyrkiä kohtaa kuin Joelia katsellessaan.

Romaanin miljöö pohjautuu realistiseen maailmaan. Kirjan tapahtumat tapahtuvat Suomessa ja vaikka kirja on kirjoitettu vuonna 1991, kuvaillaan tuon aikaista ympäristöä hyvin samantapaisena kuin nyky-Suomenkin. Näin suomalaisena on mielestäni mukavaa, että tapahtumat tapahtuvat Suomessa, sillä tuttujen kaupunkien nimet ja niiden ympäristön kuvaileminen edesauttavat kirjaan eläytymistä.

Kirjan kerronta on suuremmaksi osaksi asioiden ja tapahtumien kuvailemista, minkä takia itse romaanin tarina edistyy melko hitaasti. Vuoropuheluja on kirjassa jonkin verran, mutta hyvin vähän. Kirjassa kertoja on kaikkitietävä, joka kuvailee erittäin tarkasti nimenomaan kirjan päähenkilön, Marian, ajatuksia ja tunteita. Tapahtumat kerrotaankin ainoastaan Marian näkökulmasta. Kirjan kieli on selkeää ja helppolukuista. Se, että kirja on kirjoitettu vuonna 1991, näkyy kirjoittajan sanavalinnoissa. Jotkut sanat ovat hieman vanhanaikaisia, mutta silti nykypäivän lukija ymmärtää niiden merkityksen. Sellaiset kirjat, joissa kerronta painottuu enemmän asioiden kuvailemiseen kuin itse tarinan juonen kertomiseen saavat ainakin minut usein tylsistymään jossakin vaiheessa lukemista. Tämän kirjan kerronnasta pidin kovasti, sillä sen juoni eteni sopivaa vauhtia, vaikka asioiden kuvailemista olikin paljon.

Kirjan keskeisin teema on miehen ja tämän ruumiin esille paneminen sekä tutkiminen naisen silmillä. Teema käsittelee katsetta, sitä kuinka myös nainen voi katsoa miestä kuten mies naista. Romaanissa on eräänlainen asetelma, jossa nainen katsoo ja mies on objekti. Teema on tosin vanhanaikainen nykypäivänä. Tuolloin, kun kirja ilmestyi, miesten trendi käydä kuntosalilla muokkaamassa kehoaan ja riisuuntua naisten silmille oli jotain uutta. Nykyään lehdet, netti ja mainokset ovat täynnä lähes alastomia ihmisiä, miehiä sekä naisia, joita on tarkoitus katsoa.

Vaikka aiheen puolesta Joel-kirja on jo vanhentunut, pistää se silti nykypäivän lukijan pohtimaan ja vertailemaan entisajan ja nykyisen ajan ihmisen ihannemalleja sekä normeja. Lukiessaan kirjaa huomasin, ettei esimerkiksi miehen ihannemalli ole juuri ollenkaan muuttunut parin kolmenkymmenen vuoden kuluessa. Onko siis asia niin, että yhteiskunnassamme ovat jo jonkinlaiset vakituiset normit naisen ja miehen seksuaalisuuden ilmaisussa? Lisäksi kirja pisti pohtimaan, ovatko kaikki ihmiset lopulta vain objekteja muiden silmissä, joita arvostellaan heidän tietämättään.  Kirja lukukokemuksena oli kokonaisuudessaan positiivinen. Tarinaan eläytyminen oli helppoa ja kirja mielestäni sopii erityisen hyvin nuorille, sillä siinä käsitellään eniten nuorille ajankohtaisia asioita.

Kunkun kirja-arvosteluja: Maria Autio, Ajatustenlukija

Ajatustenlukija – kaunistelematon romaani nuoren itsenäistymisestä

Melina Virtanen

 

Marian Aution (Karisto Oy, 2011) kirjoittama nuorten romaani Ajatustenlukija käsittelee nuoren naisen kasvamista ja itsenäistymistä. Autio on ammatiltaan toimittaja, mutta hän on myös uurtanut uraansa kirjailijana. Teos Ajatustenlukija oli vuonna 2012 yksi Tobel-ehdokkaista.

Kirja kertoo nuoresta naisenalusta Tiukusta, joka on elänyt lapsuutensa kurjissa oloissa, äidin alkoholiongelman ja vaihtuvien miesehdokkaiden takia. Tiuku on pienestä pitäen hoitanut itse omat asiansa, minkä takia hänen ei ole helppo pyytää muilta apua, vaikka sitä tarvitsisikin. Tiukun äiti Hille on mennyt uusiin naimisiin Retu nimisen miehen kanssa, joka kärsii myös alkoholiongelmasta sekä järkkyvästä mielenterveydestä. Retulla ja Hillellä on pieni lapsi, Amaliina, josta vanhemmat välittävät, mutteivat kuitenkaan ole aina kykeneväisiä huolehtimaan liiallisen alkoholin käytön takia.

Tiuku on ollut koko elämänsä kuin riepoteltu sätkynukke, joka hoitaa perheen asioita, mutta saa silti aina syyt niskoilleen. Hänen suhteensa Hilleen ja Retuun on hyvin pelokas ja vääristynyt. Eräänä päivänä Hille päättää, että talossa ei ole enää tilaa kuin yhdelle lapselle, mikä tarkoittaa, että Tiukun on muutettava pois mahdollisimman pian. Tiuku muuttaakin tätinsä vanhaan asuntoon toiselle paikkakunnalle ja aloittaa elämänsä alusta uudessa lukiossa, uusien ihmisten ympäröimänä. Johtuen Tiukun erittäin synkästä lapsuudesta, ikävät muistot palautuvat mieleen ja paha olo purkautuu niin viiltelyllä kuin epämiellyttävillä tunteilla.

Tiuku tapaa lukiossa uuden ystävän Iidan, joka on kuin Tiukun vastakohta. Iida on iloinen, kiltti ja hyvin ajattelevainen nuori, jolla asiat ovat hyvin kotona. Iida yrittää auttaa Tiukua pääsemään normaaliin elämään ja tuntemaan itsensä rakastetuksi. Hieman epäaitoa kirjassa oli se, kuinka suuri vaikutus Iidalla oli Tiukuun siitä huolimatta, kuinka vähän aikaa he olivat tunteneet. Koulussa Tiuku tapaa myös erittäin eriskummallisen Ellan, jota kaikki kutsuvat Lintutytöksi. Ella on pukeutunut rähjäisesti, hän laahustaa pitkin käytäviä ja välttelee kontaktia ihmisten kanssa. Tiuku kiinnostuu Ellasta paljon ja lopulta löytääkin tämän virtuaalimaailmasta, tosin salanimellä. Tytöt käyvät virtuaalimaailmassa pitkiä keskusteluja kuin peitekielellä. Ellan runolliset viestit paljastavat yhä enemmän hänestä ja Tiuku saakin selville, kuinka samanlainen lapsuus Ellalla ja hänellä onkaan ollut. Tosin Ella voi paljon huonommin ja toisinaan pyytäkin tiedostamattaan apua Tiukulta.

Kirjassa olevat runolliset kohdat ovat monitulkintaisia ja ne tekevätkin siitä mielenkiintoista luettavaa. Kirjan kieli on suoraa ja se sisältää paljon ajatuksia. Synkissä ja ahdistavissa kohdissa on aina valoa näkyvissä, eikä missään vaiheessa kirjaa tunnu, että päähenkilö olisi luovuttamassa. Koska Tiukun elämä on hyvin pitkälti samanlaista kuin Ellan, lukijasta tuntuu, että Tiuku pystyy käsittämään siten paremmin ongelmiaan, koska hän näkee ne tavallaan ulkopuolisin silmin.

Romaani on realistinen, sillä päähenkilön tunteita ja ajatuksia kuvataan uskottavasti. Tiuku on kaltoinkohdeltu ja epävarma, mutta muutettuaan pois kotoa hän saa kokeilla siipiään ja aloittaa elämänsä uudelleen.  Kirjaa voisinkin kutsua kehitystarinaksi, jossa ilmenee vahvasti kasvamisen toinen, synkempi puoli. Kirjassa Tiuku yrittää hakea apua psykologilta, joka kuitenkin on kovin kiireinen, vaikka haluaisi auttaa. Romaanissa korostuukin se, kuinka muutoksen ja ajattelun on lähdettävä itsestä. Apua saa ja pitää pyytää, mutta varsinainen muutos lähtee omien ajatusten ja tekojen muuttamisesta sekä omien tarpeiden tunnistamisesta.

Teoksen kerronta on kaikkitietävää, toisinaan myös minäkertoja kertoo henkilöiden ajatuksista. Pääasiassa juoni on kronologinen, mutta joitakin takaumia kirjassa esiintyy, etenkin kun puhutaan päähenkilön lapsuudesta. Kirjan sanoma on moniulotteinen. Siinä pyritään tuomaan esiin se, kuinka tärkeää on, että lapsi saa kasvaa rakastetussa ympäristössä. Nuoresta ei voi kasvaa tasapainoista, jos häntä on lapsena kohdeltu epäkunnioittavasti.

Tiukun muutettua omaan asuntoon hän saa jatkuvasti puheluita äidiltään, joissa tämä pyytää tytärtään hoitamaan lastaan tai syyllistää Tiukua mitä kummallisimmista asioista, johtuen äidin omasta pahasta olosta. Kirjan aikana päähenkilö todenteolla muuttuu ja itsenäistyy. Tiuku päättää, ettei suostu enää olemaan toisen ihmisen pompoteltavana. Hän ymmärtää, miten huonosti hänen asiansa ovat ja kuinka tarpeellinen muutos on. Teema kiteytyykin juuri kyseiseen tapahtumaan. Harvoin ihminen itse huomaa omat mielenterveyteensä liittyvät ongelmat. Usein niiden huomaamiseen tarvitaan jokin hyvinkin raju tapahtuma. Koskaan ei voi sanoa ulkokuoren perusteella, mitä toinen ihminen tuntee. Omasta mielenterveydestä on tärkeä puhua, jotta tilanteeseen voidaan puuttua ajoissa.

Lukukokemuksena kirja sai aikaan monenlaisia ajatuksia: niin toiveikkaita kuin ahdistuneita. Kuten nimikin jo kertoo, mielestäni teoksella pyritään ilmaisemaan, että on tärkeää löytää samanhenkisiä ihmisiä, jotta ajatusmaailmat kohtaavat. Se tekee elämästä huomattavasti mielekkäämpää. Kirjan luki erittäin nopeasti, eikä siinä juuri jaariteltu, siksi mielestäni kirja sopisi myös hyvin nuoremmille lukijoille, sillä raju aihe on tärkeä ja siitä onkin kirjoitettu lempeällä, hieman lapsenomaisella sävyllä. Kirjan avoin loppu jättää lukijalle toiveikkaan mielen.

Kunkun kirja-arvosteluja: 2000-luvun Decamerone

Kokoelma erotiikkaa                       

Eero Koivunen

 

 

2000-luvun Decamerone, on WSOY:n vuonna 2007 julkaisema eroottinen kirja. Teoksen on kirjoittanut 32 suomalaista naista, joista suurin osa on kirjailijoita ja loput taiteilijoita tai näyttelijöitä. Tunnetuin teoksen kirjailijoista on Sofi Oksanen.

Teos sisältää kolmenkymmenenkahden eri suomalaisen naisen kuvauksen naisen seksuaalisuudesta ja minästään. Teos on kokoelma eroottisia seksuaalisia tarinoita, se ei kuitenkaan ole mielestäni novellikokoelma, sillä se sisältää muunkin laista kirjallisuutta ja taidettakin kuin vain novelleja. Kokoelma sisältää novellien lisäksi päiväkirjaa, lyhytproosaa, runoja, sarjakuvia sekä taiteilijoiden tekemiä eroottisia kuvia. Kaikille kokoelmassa oleville teoksille on yhteistä sama aihe. Kukin kertoo omanlaisen kuvauksen naisen seksuaalisuudesta.

Kirjan alkuteksteissä kerrotaan tämän teoksen olevan tämän vuosituhannen versio alkuperäisestä Decameronesta, jonka kirjoitti Italialainen mies 1300-luvulla. Kuitenkaan mielestäni ei näillä kirjoilla ole mitään muuta yhteistä kuin aihe ja tieto siitä, että kummatkin teokset sisältävät monia erilaisia tarinoita, sillä ajankohdat ja kirjoittajat ovat niin erilaisia näissä kahdessa teoksessa.

Tämän vuosituhannen Decamerone sisältää paljon erilaisia aiheeltaan samoja tarinoita, mutta niidenkin sisältö vaihtelee. Kaikki ovat naisten kirjoittamia tarinoita ja kaikissa tarinoissa nainen on päähenkilönä ja päähenkilön tapahtumista kerrotaan puhekielisellä tyylillä minä- tai kaikkitietävänä kertojana. Jossain novelleissa nainen kertoo tavallisesta parisuhde elämästä tai naimisissa olemisesta, toisissa taas pettämisestä tai sinkkuna olemisesta. Novelleihin sisältyy myös kertomuksia unelmien rakastajasta, eroamisesta sekä pornoalalta. Teoksen sarjakuva taas kertoo humoristisesti eläimiin sekaantumisesta, mikä on aiheeltaan varsin erikoinen ja epämiellyttävä.

Teos sisältää todella monta kertomusta, joten myös miljöitä, henkilöitä ja näkökulmia on yhtä paljon ja ne muuttuvat kirjan edetessä. Kukin tarina on irrallaan toisistaan eikä taustalla ole minkäänlaista kehyskertomusta, vaan kirjassa pompitaan eri naisten kertomuksesta toiseen. Kertomuksissa ei todellakaan häpeillä puhua suoraan itse seksistä ja sitähän kirjassa riittää, lähes jokainen kertomus sisältää ihan puhdasta seksiä. Kielen ollessa hyvin kuvallista, toki vaihtelee kertomuksittain, kerrotaan seksistä hyvin perusteellisesti ja muutenkin naisten tunteet ja mielipiteet kerrotaan tarkasti. Tämä on mielestäni positiivista, että asioista uskalletaan puhua suoraan ja ne kuvaillaan tarkasti. Osa novelleista on puhdasta fantasiaa, mutta osa saatu kirjoitettua hyvinkin tosielämän tuntuiseksi ja humoristiseksi.

Teos eroaa muista eroottisista kirjoista huomattavasti juurikin sillä, ettei se ole pelkkä novelli tai romaani, vaan suuri teos monia eri kertomuksia. Teos eroaa myös normaaleista novellikokoelmista taas aiheeltaan ja myös siksi, että teos sisältää muutakin kuin pelkkiä novelleja.

Vaihtuvista näkökulmista riippumatta kerrotaan kirjassa yleisesti naisten olevan kukin hyvin erilaisia olentoja erilaisine ongelmineen ja mielipiteineen. Kullakin on omanlaisensa mieltymyksensä ja tarpeensa niin seksuaalisesti kuin elämässä yleensä.

Pidin kirjasta hyvinkin paljon. Kirja hurmaa lukijansa erikoisuudellaan, monilla erilaisilla toinen toistaan mielenkiintoisimmilla kertomuksillaan ja monilla erilaisilla näkökulmillaan. Aihe ei itselleni ole mitenkään tuttu, joten olin positiivisesti yllättynyt huomatessani, miten tällaisestakin aiheesta on saatu näin kaunis ja kiinnostava kokonaisuus. Teoksen runot ja sarjakuva olivat mielestäni erikoisia enkä suuremmin niiden sanomaa ymmärtänyt, mutta suurin rooli teoksessa olikin novelleilla. Kirja on erittäin helppolukuinen, sisältäessään monia novelleja, jotka ovat kevyttä ja nopeita lukea. Kielen käyttö ja tarkka kuvailu olivat myös positiivinen asia ja uskallus puhua suoraan seksistä. Kokonaisuudessaan miellyttävän erilainen ja hyvin viihdyttävä teos.

Vaikka kirja ei suoranaisesti pornoa olekaan, mutta hyvin eroottinen se on, kuvaa kirjan alkuteksteissä mainittu lausahdus mielestäni hyvin teosta. ”Tehdäänkö tässä nyt pornoa vai kaunokirjallisuutta? Tehtiin molempia.”

 

Kunkun kirja-arvosteluja: Anja Kauranen (Snellman), Sonja O. kävi täällä

Ronskilla kielellään tabuja rikkonut kirja                   

Annastina Mikkilä

Anja Kauranen (nykyään Snellman) on vuonna 1954 syntynyt kirjailija ja journalisti. Hän tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1981 julkaisemalla esikoisromaanillaan Sonja O. kävi täällä, jonka on kustantanut WSOY. Sen jälkeen hän on julkaissut yli kaksikymmentä teosta, joista löytyy romaanien lisäksi runokokoelmia. Kaurasen tuotantoa on käännetty yli 20 kielelle ja niistä on tehty elokuva- ja teatterisovituksia.

Nuoresta naisesta kertovan erittäin eroottisen kirjan, Sonja O. kävi täällä, pääaiheita ovat naisen asema, seksuaalisuus sekä mielenterveysongelmat. Aiheet eivät olleet ehkä kirjan julkaisun aikoihin kovin yleisiä, vaan luultavasti tabuja joita Kauranen rohkealla teoksellaan haluasi rikkoa. Sonjan näkökulmasta kerrottu kirja on kieleltään ronskia ja rajua. Jos kirjan kieli hämmentää nykyäänkin, on se varmasti ollut kohua ja järkytystä aiheuttava teos 1980-luvulla.

Kaurasen kirja rikkoo hieman myös rakenteellisesti perinteistä käsitystä romaanista esimerkiksi välillä esiintyvillä lähes kahden sivun mittaisilla kappaleilla. Useimmat näistä pitkistä kappaleista ovat kuvailua, jota kirjassa onkin aika paljon. En osannut kirjaa lukiessani päättää, pidinkö pitkistä kappaleista tehokeinona vai en, sillä joissain kohdissa se tuntui toimivan, mutta useimmiten olisin kaivannut kappalejaon tuomaa selkeyttä ja pieniä taukoja ajatusten kokoamiseksi. Toisaalta luettelomaisella tavalla toteutetut kuvaukset olisi varmaan ollut vaikea jakaa omiin kappaleisiinsa.

Varsinaista juonta kirjassa ei ole, sillä se on lähinnä Sonjan muistelua täysin epäkronologisessa järjestyksessä. Moniin tapahtumiin jopa palataan useamman kerran. Itse en pitänyt ratkaisusta, sillä usein oli vaikea hahmottaa tapahtumien järjestystä ja välillä että mikä tapahtuma liittyi mihinkin. Tuntui myös oudolta palata joihinkin tapahtumiin, kun aikaisemmin oli kerrottu miten ne päättyvät. Ymmärtämistä hankaloittivat myös slangisanat ja joidenkin hahmojen käyttämä murre. Venäjänkielisiä sanapareja tai lauseita ei selitetty juuri ollenkaan. Muutoin välillä puhekielimäistä ja slangilla höystettyä tekstiä oli virkistävän vaihtelevaa lukea.

Kirja sijoittuu 1970-luvun Helsinkiin, jossa Sonja O. asuu. Muitakin paikkoja esiintyy, sillä hän käy esimerkiksi Venäjällä. Venäläiseen tapaan Sonja kutsuu sieltä kotoisin olevia isovanhempiaan baabuskaksi ja dieduskaksi. Heidän ja Sonjan välinen suhteensa tuntuu olevan lämmin, toisin kuin Sonjan suhde vanhempiinsa. Hänen isänsä on alkoholisti ja väkivaltainen juodessaan. Äiti taas on pidättäytyväinen marttyyri ja etäinen Sonjaa kohtaan, vaikka käykin kahdessa työssä mahdollistaakseen tyttärensä tanssiharrastuksen.

Sonja itse ei tunnu olevan ainakaan kirjan alussa kovin perillä identiteetistään. Hän kapinoi seksisuhteillaan äitiään vastaan, eikä pelkää tämän rangaistuksia. Hän on vahva naishahmo, joita kirjassa esiintyy muutenkin jonkun verran. Miehet kuvataan sen sijaan todella huonossa valossa, lähinnä juoppoina, mammanpoikina ja vain seksin perässä juoksevina. Vasta Siskon kanssa aloitetun suhteen jälkeen Sonja tuntui alkavan ymmärtää itseään ja muodostaa identiteettiään.

Kirjassa esiintyy monia miehiä, sillä Sonja O:n elämä koostuu pääasiassa juhlimisesta ja seksisuhteista. Hän keksii miehille lempinimiä ja mainitsee osan vain ohimennen, koska heitä on niin paljon. Sonjan rankat lapsuudenkokemukset syövät hänen mielenterveyttään ja hän ajautuu mielisairaalaan puoleksitoista vuodeksi. Sitä ennen hän kokeilee avoliittoa ja meinaa jopa asettua aloilleen, mikä tuo mielestäni uskottavuutta tarinaan. Avoliitossa raskaana ollessaan hän tuntuu ymmärtävän jotain olennaista itsestään ja antaa hieman perusteluja miesvalinnoilleen. Tunnesiteiden muodostamisen vaikeus on perustellumpaa, kun sitoutumista on kokeiltu ja se on mennyt pieleen.

Kaurasen teoksen teemoista identiteetin etsiminen ja tasa-arvo tulevat mielestäni eniten esille. Kirja osoittaa, että joillekin identiteetin löytäminen on hitaampaa ja vaikeampaa kuin muille. Identiteetin etsimiseen myös on monta tapaa. Sonja O. yrittää löytää identiteettiään seksisuhteiden avulla ja miellyttämällä muita, mutta alkaa kirjan loppupuolella tajuamaan, että se ei taida olla paras keino, sillä jossain vaiheessa hän tuntee jopa menettäneensä osan itseään suhteiden takia.

Sonja O:n tarina ajaa naisten oikeuksia ja tasa-arvoa osoittamalla, että myös naiset ovat seksuaalisia olentoja ja heidän pitäisi saada käyttäytyä samalla tavalla kuin miesten. Miksi miesten on hyväksyttävää olla monen naisen kanssa, kun paljon seksikumppaneita omaava nainen kokee paheksuntaa ja leimataan huoraksi? Teema oli ajankohtaisempi kirjan ilmestyessä, mutta puhututtaa ehkä jonkin verran vieläkin.

Lukukokemuksena Sonja O. kävi täällä on erikoinen ja vähän turhan vaikeaselkoinen teos. Toisaalta hieman erilaisen nuoren naisen elämä ja identiteetin etsiminen ovat aiheina kiinnostavia. Suosiota kirja on saanut luultavasti ronskin kielen ja seksuaalisesti aktiivisen naishahmon takia, mikä on ihan ymmärrettävää julkaisuajan olosuhteet huomioiden. Kirja tuskin herättäisi yhtä paljon huomiota, jos se julkaistaisiin nyt.

Anja Kaurasen teos Sonja O. kävi täällä antaa lukijalle ajateltavaa tasa-arvosta ja seksuaalisuudesta. Sen sanoma on ollut tärkeä, muttei enää nykyään niin ajankohtainen. Se ei ole tylsää luottavaa, muttei myöskään koukuta sekavuutensa takia.

Kunkun kirja-arvosteluja: Michael Cunningham, Tunnit

Kolme vuosikymmentä: kolme naista ja kolmet eri velvollisuudet            

 

Inka Vierimaa

 

Michael Cunninghamin kirjoittaman Tunnit -kirjan on suomentanut Marja Alopaeus ja se on alun perin ilmestynyt vuonna 1998. Kirjassa kuvataan yhden päivän tapahtumat kolmen eri naisen elämästä. Mielenkiintoisen tästä asetelmasta tekee se, että naiset elävät eri vuosikymmenillä eli tavallaan kirja kertoo rinnakkain kolmea eri tarinaa, jotka lopussa kietoutuvat yhteen. Luvun vaihtuessa vaihtuu sekä näkökulma että vuosikymmen.

Jokainen kirjan kolmesta päähenkilöstä pääsee ääneen kaikkitietävän kertojan kautta. Yksi näistä päähenkilöistä on 1923 vuodessa elävä kirjailija Virginia Woolf, joka asuu miehensä Leonardin kanssa Lontoon esikaupungissa, Richmondissa. Hän haluaisi aloittaa uuden kirjan, mutta pelkää mielenterveysongelmien taas palaavan tuoden mukanaan heltymättömän kirkkauden sekä tuskalliset päänsäryt.

Tämä henkilö perustuu todelliseen elämään, ja kirjan takakannessa lukeekin, että kirja on rakkaudentunnustus Virginia Woolfille. Mutta niin kuin tosielämässäkin, tekee Virginia Woolf kirjassa itsemurhan kamppailtuaan mielenterveysongelmien kanssa. Tämä on kuitenkin sijoitettu kirjan prologiin, mikä on erikoinen valinta, sillä Woolf on yksi keskeisistä päähenkilöistä koko kirjan ajan.

Myös Laura Brown elää suurkaupungin läheisyydessä, tässä tapauksessa Los Angelesin, vuonna 1949. Hän on lähiössä asuva nuori vaimo ja äiti, joka kokee yhteiskunnan edellyttämän roolin lähiöperheen onnellisena äitinä tukahduttavaksi. Hänellä on yksi ainoa mielihalu, vain lukea Virginia Woolfin kirjoittamaa Mrs Dalloway -kirjaa. Hän jopa varaa salaa muutamaksi tunniksi huoneen hotellista saadakseen lukea rauhassa. Tämä antaa hänestä hyvin itsekkään vaikutelman, sillä hän jättää pienen suloisen poikansa, Richien, jonka maailman keskipiste hän itse on, naapurin hoiteisiin. Tästä huolimatta kirjailija onnistui jotenkin saamaan myötätuntoni Lauran puolelle. Lauran pidellessä kädessään unilääkepurkkia ja tajutessaan kuinka yksinkertaista elämän päättäminen olisi ja ”kuinka suurenmoista saattaisikaan olla jos olisi vailla merkitystä” toivoin, ettei hän päätyisi itsemurhaan.

Kolmas päähenkilö on 1900-luvun loppupuolella New Yorkissa elävä 52-vuotias Clarissa Vaughan, joka asuu elämänkumppaninsa Sallyn kanssa. Hän on järjestämässä juhlia runoilijaystävälleen ja myös nuoruuden rakastetulleen Richardille, jota AIDS säälimättömästi tuhoaa, tämän saatua kirjallisuuspalkinnon.

Näitä kolmea naista yhdistää ajoittainen halu paeta omaa elämäänsä sekä yhteiskunnassa heille langennutta roolia. He kuitenkin tiedostavat ne lyhyet ohikiitävät onnenhetket, joista pitäisi olla kiitollisia. Kirjan aikana myös Laura ja Virginia tuntevat vetoa naisiin, mutta he kokevat sen salassa pidettäväksi asiaksi.

Kerronta on tyyliltään hyvin kuvailevaa ja rönsyilevää, mikä tekee lukemisesta välillä raskasta. Toisaalta kirjailija saattaa tällä pyrkiä tuomaan esiin henkilöiden persoonallisuutta, sillä eiväthän ihmiset todellisuudessakaan ajattele täysin johdonmukaisesti. Kerronnassa käytetään myös paljon vertauksia, esimerkiksi Clarissa kuvaa Richardin huonetta uponneen laivan ruumaksi. Elottomat asiatkin muuttuvat kirjailijan käsissä suorastaan elollisiksi. Esimerkiksi Virginian päänsärkyä kuvataan tuskaksi, joka ”ottaa hänet siirtokunnakseen”.

Kirjassa pohditaan sitä, miten tähdet ja kuuluisuudet kuolemansa jälkeen jäävät ihmisten mieliin, mutta tavalliset arkipäivän ihmiset painuvat unohduksiin. Richardin pudottauduttua ikkunasta Clarissa miettii jääkö tämän kirjallisuus elämään vai haihtuuko sekin hänen kuolemansa myötä. Virginia Woolfkin reki itsemurhan, joten kenties tämä kirja on Cunninghamin tapa osoittaa, että Woolf oli merkittävä kirjailija, joka jää elämään teoksissaan.

Terveiset Baden-Württembergistä, Saksasta

Moi! Olen viettänyt nelisen kuukautta vaihto-oppilaana Baden-Württembergissä, Etelä-Saksassa. Asun pienessä kylässä noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Stuttgartista. Mulla on täällä tosi mukava perhe, johon kuuluvat äiti, isä ja ikäiseni poika, sekä kaksi vanhempaa sisarusta, jotka ovat kuitenkin jo muuttaneet pois kotoa. Lisäksi perheellä on neljä koiraa ja kaksi kissaa.

Koulussa käyn 10. luokkaa, mikä vastaa aika lailla lukion ensimmäistä. Moni asia on siis jo ennestään tuttu, mutta paljon on myös tullut uutta. Saksan kieli tuo myös omat haasteensa opiskeluun. Koulu alkaa kuitenkin sujua jo paremmin. Esimerkiksi matematiikan ja englannin kokeet pystyn jo tekemään ihan hyvin tuloksin. Rinnakkaisluokalta olen saanut myös pari hyvää ystävää ja muiden vaihtareiden kanssa on myös aina kivaa.

Mun arki pyörii täällä aika paljon koulun, kavereiden ja koirien ympärillä. Olen myös päässyt jatkamaan harrastustani jalkapalloa läheisen kaupungin joukkueessa, ja pääsen pian mukaan myös peleihin, kun peliluvat alkavat viimein olla kunnossa.

Tällä alueella, jossa asun, on vahva alueellinen identiteetti. Täällä on esimerkiksi oma murteensa, mitä on joskus aika vaikea ymmärtää, kun sanat saattavat olla jotain aivan muuta, kuin ne yleiskielellä olisivat. Lisäksi täällä on mm. tyypillisiä ruokia, joita ei niinkään muaalla Saksassa syödä. Tämä alue on tosi mukava ja viihdyn täällä oikein hyvin. Saksa alkaa jo tuntua toiselta kodilta.

Terveisin Anna Kaponen