Lyhyen, mutta rentouttavan syysloman
päättyessä ja arkisen työviikon jälleen startatessa käynnistyi
myös 17 opiskelijan ja 4 opettajan Erasmus-projektin opintomatka
rakkaaseen länsinaapuriimme Ruotsiin. Viiden päivän mittaisen
reissumme tavoitteina olivat muun muassa kehittää yksilön
medialukutaitoa, saada peruskäsitys valeuutisista sekä tutustua
tarkemmin vaikutusmahdollisuuksiimme median eri kanavilla. Reissun
keskeinen tavoite oli myös suunnitella valeuutisiin ja
medialukutaitoon liittyvä kampanja, jota jokainen ryhmä toteuttaa
tulevina kuukausina parhaaksi näkemällään tavalla muun muassa
kouluissamme. Projektimme toteutui yhteistyössä paikallisen
Huddingen
lukion
kanssa.
Maanantaina
lentokentälle saapui joukko hyvin levänneitä sekä intoa pursuavia
opiskelijoita ja opettajia valmiina lähtöön. Jokaisella oli omat
odotukset matkasta ja ilmassa oli havaittavissa ellei jännitystä
niin ainakin odotusta siitä, mitä tuleva viikko pitää sisällään.
Oletusarvona oli, että viikosta tulisi vaikea ja raskas, mutta
varmasti samalla viihtyisä ja opettavainen.
Paikan päälle
saapuessamme paljastui varsin nopeasti, että Huddinge on hieno ja
pieni kaupunki eikä isäntäkoulumme eronnut paljoakaan omasta
Kuninkaantien lukiostamme. Oppilaat pääsevät sinne sisään ehkä
vähän helpommin kuin meidän lukiossamme, mutta ikäisemme
opiskelijoiden arki rullasi hyvin samalla tavalla kuin meillä täällä
Etelä-Suomessa. Paikalliset nuoret vaikuttivat olevan kiinnostuneita
hyvin samanlaisista asioista kuin me, ensisijaisesti tietenkin
kavereista ja harrastuksista. Koulujärjestelmissämme on pieniä
eroja, mutta pääpiirteittäin opiskelu sujuu samalla tavalla
kaikkialla Pohjoismaissa.
Menimme Ruotsiin
tutustumaan paikalliseen mediaan ja kehittämään omia
mediatottumuksiamme. Saimme kuulla erinomaisen luennon valeuutisista
ruotsalaiselta journalistilta Åsa Larssonilta, samoin pääsimme
vierailemaan mielenkiintoisissa museoissa ja muissa kohteissa. Kaiken
kaikkiaan päivät täyttyivät pitkälti erilaisista mediaan
liittyvistä vierailuista ja tehtävistä.
Pitkien työpäivien
vastapainoksi illat olivat vapaita ja sisälsivät monenlaisia
aktiviteetteja. Näitä olivat muun muassa ruokailut yhdessä
ruotsalaisten opiskelijoiden kanssa ja shoppailukierrokset kaupoissa
Tukholmassa.
Ruotsalaiset
Erasmus-projektilaiset olivat läpi viikon mukana aktiivisesti ja
vaikka kommunikaatiota haittasikin aika ajoin pieni kielimuuri, ei
tämän annettu haitata vaan turvauduttiin tarvittaessa
viittomakieleen. Ruotsalaiset kyllä olisivat osanneet työkieltämme
englantia moitteettomasti, mutta eivät sitä jostain syystä
halunneet aktiivisesti käyttää.
Ensi vuoden
huhtikuussa Ruotsista tehdään luoksemme vastavierailu. Tuossa
projektissa perehdytämme ruotsalaiskollegamme tarkemmin suomalaiseen
mediaan ja sen saloihin. Vierailukohteita ja tuon reissun ohjelmaa
pohdimme porukalla lähempänä kevättä. Tähän liittyvät
kampanjat on tarkoitus saada valmiiksi huhtikuuhun mennessä.
Kaiken kaikkiaan
matkastamme jäi sellainen vahva vaikutelma, että itse kukin mukana
olleista sai projektista paljon irti. Reissu hioi jokaista
mediankuluttajana ja reissu opetti meitä jokaista mediankäyttäjää.
Matka myös vahvisti ainakin omaa mielenkiintoani mediaan, koska
pääsimme kurkistamaan viikon aikana myös median kulissien taakse.
Projekti itsessään jatkuu vielä pitkälle ensi vuoden puolelle.
Opitut asiat yhdistettynä rentoon meininkiin loivat reissusta
yhtälön, josta nautin suuresti!
-Frans-Eemil
Leppänen