Ella-Kaisa, Jenni ja Maria 18F
Hyvin ansaitun kesäloman jälkeen on tullut taas aika palata takaisin koulun penkille. Lukuvuosi alkoi mukavasti uuden mediateekin avajaisilla ja koulukuvauksella.
Jotkut meistä ovat viihtyneet Kunkussa pidempäänkin, toiset taas aloittivat parisen viikkoa sitten. Monille ykkösille tämä on uuden elämänvaiheen alku, jota on jännitetty koko kesäloma. Miten tutustua uusiin ihmisiin, kuinka selvitä koeviikoista ja aikaisemmat aamuherätykset ovat todennäköisesti tulleet jokaisen meistä mieleen. Halusimme haastatella muutamia uusia ykkösiä sekä yhtä kakkosta heidän ajatuksistaan koulun alkuun liittyen.
Odotin, että kun Kunkussa on kuitenkin niin hyvä keskiarvo, että ihmiset olisivat hieman kireitä ja ajattelisivat vain opiskelua, mutta voin ilokseni kertoa, että ihmiset ovat olleet hyvin ystävällisiä ja avoimia. Täällä on todella tervetullut olo!
Aino-Elina 18E
Miksi hait Kunkkuun?
Asun lähellä sekä täällä oli hyvä sisäänottokeskiarvo, jolla pääsin tänne.
Onni 18F
Hain Kunkkuun osittain sen takia, koska asun aika lähellä. Myös moni ystävistäni haki tänne ja tätä koulua on kehuttu paljon. Monet ovat kehuneet koulun opettajia ja täällä on tunnetusti hyvä koulumenestys.
Aino-Elina 18E
Mitä odotuksia sinulla on tulevalle lukuvuodelle?
Odotan, että opiskelu on rankempaa ja on vähemmän vapaa-aikaa sekä paljon läksyjä, mutta myös kivoja menoja.
Laura, 18F
Miten lukio on lähtenyt käyntiin?
Ihan hyvin, koska olen saanut todella paljon uusia ystäviä ja kaikki opettajat ovat olleet todella mukavia. Opiskelusta en osaa vielä sanoa mitään, mutta yritän parhaani.
Aino-Elina 18E
Lukio on lähtenyt käyntiin tosi hyvin.
Laura 18F
Oliko sinulla valmiiksi kavereita kunkusta ja oletko jo tutustunut uusiin ihmisiin?
Minulla oli kavereita täältä jo valmiiksi ja olen saanut myös uusia kavereita.
Onni 18F
En tuntenut ketään Kunkusta, mutta olen saanut uusia kavereita
Lopuksi haastattelimme vielä kakkosluokkalaista Veeraa hänen neuvoistaan ykkösille ja ajatuksista koulun alkuun liittyen.
Mitkä fiilikset nyt kakkosvuoden alussa verrattuna ykkösvuoteen?
Kouluun tuleminen ei jännittänyt niin kuin vuosi sitten, koska tiesin millaista lukiossa on ja miten asiat siellä toimii.
Mitä neuvoja antaisit ykkösille?
Monia saattaa stressata suuri työmäärä, joten suosittelen kirjoitussuunnitelman tekemistä. Eli kannattaa miettiä, mitä aineita haluaa opiskella ja kirjoittaa ja mitkä aineet kiinnostavat. Siitä saa hyvän kuvan, mihin aineisiin kannattaa panostaa enemmän. Kaikista aineista ei tarvitse saada kymppejä!
Kunkun ykköset ykköstenpäivässä |
Näissä tunnelmissa on Kunkussa potkaistu uusi lukuvuosi käyntiin. Kiitos kaikille haastateltaville hienoista ajatuksista ja neuvoista. Muistetaan kaikki panostaa opiskeluihin ja nauttia lukiosta. Hyvää lukuvuotta 2018-2019!