Ykkösten
ryhmäytymispäivä 28.8.
Uusi lukuvuosi on taas
alkanut, mikä tarkoittaa sitä, että uudet Kuninkaantien lukion opiskelijat ovat
myös saapuneet. Jännityksen on voinut aistia ensimmäisinä viikkoina, mutta
pikkuhiljaa uuteen kouluun ja arkeen on totuttu. Aivan kuten aikaisempina vuosina,
tänäkin vuonna tutorit järjestivät ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille
tutustumispäivän Oittaan ulkoilualueella. Aurinko paistoi kuin tilauksesta ja
kaikki lähtivät päivään odottavin tunnelmin.
Jokaiselle ryhmälle oli
valittu tietty väri, ja värikirjoa oli upea katsoa. Tutorien hämmästykseksi
ykköset heittäytyivät loistavasti mukaan päivän ohjelmaan. Heti päivän alusta
lähtien fiilis oli hyvä ja innokas. Oittaalle saavuttiin neljällä bussilla ja
paikan päällä opot olivatkin jo odottamassa.
Tutorit olivat tehneet
kahdeksan pistettä, joissa ykköset kiersivät. Yksi näistä oli perinteinen
opiskelijahuoltoryhmän järjestämä piste ja muut koostuivat leikeistä ja
peleistä. Tällaisia pisteitä olivat muun muassa tv-mainoskilpailu ja
köydenveto. Vaikka luokat oltiinkin sekoitettu keskenään, kaikki opiskelijat
osallistuivat hienosti ja kannustivat jokainen toista.
Pisteiden jälkeen
kokoonnuttiin omiin ryhmiin kilpailemaan leikkimielisessä visailussa. Ykköset
pääsivät näyttämään tietämystään ja arvailemaan, kenen opettajan mielestä
aurinko ei aina paista risukasaan ja kuka kutsuu puhelintaan “darling oneksi”.
Visailun voittajaksi selvisi vihreään väriin pukeutunut 19 C-luokka. Samassa
yhteydessä palkittiin myös parhaiten pukeutunut luokka, tyttö ja poika. Parhaiten
pukeutuneen luokan palkinnon voitti omaperäisellä pukeutumisella ja vahvalla
panostuksella oranssiin pukeutuneet 19 G:n oppilaat. Sanni Rytkönen (19A)
ja Ville Tammilehto (19C) voittivat yksittäispalkinnot hienoilla asuillaan sekä
mahtavalla heittäytymiskyvyllä.
Päivän päätteeksi
otettiin vielä hieno yhteiskuva, jossa hyvä tunnelma kyllä näkyy. Porukka lähti
hymyssä suin kohti busseja. Päivä oli onnistunut todella hyvin!