torstai 22. kesäkuuta 2017

Kesäloma on koululaisen parasta aikaa



Sanni Okkonen

Kesäloma koittaa pian. Toisille kesäloma merkitsee täydellistä lomailua ja rankasta kouluvuodesta toipumista. Toisille se sen sijaan merkitsee ylioppilaskirjoituksiin lukemista, töissä käymistä sekä aikaisia herätyksiä.


Kesälomalla etenkin nuorille tarjoutuu mahdollisuus nähdä pintaraapaisu työelämästä. Etenkin lukiolaisnuorille tämä olisi tärkeää, sillä lukion kautta ei tarjoudu mahdollisuuksia työharjoitteluun, joita sen sijaan ammattikoulu tarjoaa opiskelijoilleen. Ammattikouluissa työssäoppimiset kuuluvat opintoihin, joten saman ikäisillä ammattikoululaisilla on lähes aina enemmän työkokemusta kuin lukiolaisella.

Kuva otettu viime kesänä Lapualta, Etelä-Pohjanmaalta.




Haastattelin muutamaa kaveriani heidän kesätyösuunnitelmistaan. Ilmi kävi mm. se, että muutama oli onnistunut pääsemään kesätöihin kaupungille, mutta useampi oli saanut töitä yksityisiltä toimijoilta. Etenkin 18 vuotta täyttäneistä kolme kertoi, että heidät on valittu kaupan kassalle kesälomaksi. Muita suurempia työnantajia nuorille ovat urheiluseurat ja harrastusryhmät, joissa he ovat itse olleet.



Kesätyö on loistava mahdollisuus tienata omaa rahaa, jolla pystyy kustantamaan itsenäisesti menojaan, eikä nuoren tarvitse olla taloudellisesti niin
riippuvainen omasta vanhemmastaan. Kesätyöstä saadut rahat voi käyttää asioihin, joita itse haluaa tehdä, mikä omalta osaltaan lisää vastuullisuutta.


 Monella perheellä on kesälomaperinteitä, kuten juhannuksena mökkeily ja grillaus. Useat myös lähtevät ulkomaille. Haastattelin kolmea kaveriani  ja kysyin heidän kesälomastaan ja erityisesti kesälomaa koskevista suunnitelmista.


Hei, mitä aiot tehdä kesällä?

Johanna: Töitä pari kertaa viikossa, mennä Lontooseen sekä tehdä road tripin
Emmi: Vietän aikaa kavereideni kanssa sekä olen töissä
Rosa: Pelaan koripalloa, otan aurinkoa sekä uin


Kuinka paljon aiot miettiä kouluhommia lomalla?

Johanna: Luen ylppäreihin aika paljon, ei muuta
Emmi: Jonkin verran, luen syksyllä olevaan terveystiedon ylioppilaskokeeseen
Rosa: Jonkin verran, en kovin paljon


Mikä on kesäsi kohokohta?

Johanna: Lontoon matka
Emmi: Kaverini tulee Yhdysvalloista vierailemaan pariksi viikoksi Suomeen
Rosa: Saan vain olla ja mökkeillä, ei tarvitse stressata koulusta


Oletko menossa festareille, ulkomaille, yms?

Johanna: Olen menossa sekä festareille että ulkomaille
Emmi: Olen menossa Weekend-festivaaleille sekä Ruisrockiin, käyn myös Virossa sekä Ruotsissa loman aikana
Rosa: Ulkomaille, Irlantiin


Kuva otettu viime kesänä Klaukkalasta, auringon laskiessa



 Itse odotan kesää paljon. Vaikka edessä onkin töitä ja ylppäreihin lukemista, aion kuitenkin nauttia myös elämästä ja pyrkiä lataamaan akkuja rankkaa abivuotta varten. Kesällä aion pelata koripalloa, ottaa aurinkoa, uida, juoda ja syödä paljon sekä tehdä kaikenlaista, mitä tulee mieleen.

Kesällä on myös mahdollisuus nähdä sukulaisia ja ystäviä, jotka asuvat kauempana. Arkena koulu sekä harrastukset vievät niin paljon aikaa, etten ehdi näkemään muutenkaan niin paljon kavereita, joten kesällä on mahdollisuus olla myös sosiaalisempi ja nähdä tuttuja, joita ei ole nähnyt hetkeen.

Toivottavasti kesä 2017 tulee olemaan lämmin ja aurinkoinen. Etenkin jokainen kunkkulainen ansaitsee rankan kouluvuoden jälkeen täyden nollauksen Kunkusta, jotta syksyllä jaksaa tulla opiskelemaan ja kirjoittamaan hyviä tuloksia ylppäreistä.


torstai 15. kesäkuuta 2017

Ajatuksia Kunkun tuleville ykkösille



Onnea uusille kunkkulaisille erinomaisesta lukiovalinnasta. Kokeneet kunkkulaiset eli ensi lukuvuoden abiturientit opastavat teitä noviiseja lukioelämän alkuun. He kirjoittivat kevään viimeisenä koulupäivänä muutamia ohjeita muistiin. Kaikkea ei kannata noudattaa kirjaimellisesti (toimituksen huomio). Meitä on täällä moneksi ja niin on ohjeitakin. Solahdat varmasti hyvin joukkoon. Tervetuloa!


Opiskelusta:

Tee läksyt.
Ole ajoissa.
Kannattaa kuunnella, mitä opettajat sanoo. Usein juuri niitä asioita tulee kokeeseen, joita opettajat painottavat tunneilla.
Älä osta kirjoja ajoissa, esim. yh:ssa ei välttämättä tarvitse (ja joitakin kirjoja voi ostaa edullisesti koulun kirjakirppikseltä jakson ensimmäisenä päivänä).
Ole aktiivinen.
Älä nuku Kettisen tunneilla.
Valmistaudu koeviikkoon ajoissa.
Panosta matikkaan alusta asti - helpottaa muita kursseja.
Älä jätä tehtävien tekemistä/kokeisiin lukemista viimeiseen iltaan.
Aikatauluta opiskelu.
Opiskele elämää (älä vain kokeita varten).
Opiskele säännöllisesti ja jaksotetusti.
Opejen kanssa asioimisessa auttaa vain kädenvääntäminen.
Seiska on uusi ysi.
Panosta lukioon alusta asti.
Älä jätä lukemista viimeiseen iltaan.
Älä luota mediateekin printteriin, siinä on usein muste loppu.
Älä vertaile koulumenestystäsi muihin.
Jos haluat hyviä arvosanoja, tee töitä.
Opiskele tai älä opiskele-päätä itse.

Kurssivalinnoista:

Harjoittele kurssivalintojen napautuskuviota etukäteen! (tärkeä)
Kokeile eri opettajia ja katso mikä sopii sinulle.
Mieti kirjoituksia ajoissa!
Valitse mitä kirjoitat jo ykkösellä.
Älä stressaa liikaa kurssivalintojen takia, saat apua opolta.


Stressistä:

Älä stressaa liikaa, suuntaa keskittyminen aineisiin, joista pidät.
Älkää turhaan stressatko. koeviikkoja - ei kaikkii kokeisiin välttämättä tarvii alkaa lukee 3 vko aikasemmin.
Ekan koeviikon arvosanat voi olla erilaiset ku teillä on ollu aiemmin, mutta muistakaa, että yläaste ja lukio on kaks ihan eri asiaa.
Älä sluibaa - poissaoloja on vaan 3 etkä sä haluu kuitenkaan tehä ylimääräisiä esseitä.
Älä oo pois pitkän matikan tunneilta (jos haluut päästä läpi).
Vaikka lukio on välillä rankkaa se on oikeesti myös kiva paikka.
Älä hätäänny, jos tulee elämän ensimmäinen 6 kokeesta.
Valmistaudu siihen, että on rankempaa ja numerot saattaa laskea (se on ok).
Mieti omaa jaksamista, kun suunnittelet kursseja ja tavoitteita.
Lukio ei ole koko elämä.
Tervetuloa työmaalle.
Työt ei lopu tekemällä.
Numerot tippuvat lukiossa, joten olkaa armollisia itsellenne, yksi huono arvosana ei haittaa yhtään.
Älä yritä pitää numeroita samana kuin yläasteella ( se on turhaa ja stressaavaa).

Syömisestä:

Pysy oman ikäluokkasi pöydissä. ;)
Pois abi- ja opepöydiltä.
Älkää ohitelko jonossa.
Nauti hyvästä ruuasta.
Totuttautukaa porkkanoihin.
Älkää tuhlatko liikaa rahaa Robert’siin.
Kaikki alkaa siitä, että oppii syömään lihapullat haarukalla.
Fridan tori on ystävä.
Fridalla ti ja to parhaat apajat ;)
Osta kahvilasta kahvikuppi, se tulee halvemmaksi.
Juomapullo on kiva :)
Limukoneen Batteryt väärinpäin!

Sosiaalisesta elämästä:

Osallistu koulun yhteiseen ohjelmaan.
Älä stressaa kavereiden saamisesta, änge seuraan, taattu tulos.
Ole oma itsesi, ole sosiaalinen!
Alistu abien tahtoon.
Älkää antako elitismille sijaa :)
Osallistukaa rohkeasti teemapäiviin.
Tutustukaa mahdollisimman moniin.
Abeilla on oikeus ohittaa ykköset ruokajonossa, teidän aikanne syödä koittaa kakkosella ;)) (ei ole moista oikeutta, toim.huom.)
Lukioon tullaan ensisijaisesti opiskelemaan. Ei kannata käyttää liikaa aikaa yrittäessään etsiä kavereita, sillä löydätte kyllä ajan myötä ihmiset, joiden kanssa tulette toimeen.
Ole mukana tapahtumissa ja ota kaikki ilo irti! Älkää muodostako eliittiä; olkaa yksi iso perhe, niin lukiosta saa kaiken parhaan irti.
Tule tänne avoimena ja iloisena jakamaan Kunkun ilmapiiriä.
Luota siihen, että saat uusia kavereita. Älä stressaa!
Ei kannata suhtautua opiskeluun liian vakavasti. Toivottavasti löydätte täältä paikkanne.
Onnea lukion alkuun! Hyvin se menee :)
Aika menee tosi nopeasti, oo kavereiden kanssa ja tee muistoja :)
Jos on tylsää, pelaa pingistä.
Moi ykköset! Meillä on täällä pingispöytä. Saatte ehkä nähdä sen, mutta koskea ette saa! (Höpö höpö, toim. huom.)
Nauttikaa ykkösvuodesta, koska lukio on nopeasti ohi.
Ole positiiviselle mielellä ja ota lukiosta kaikki ilo irti.
Se on asenteesta kiinni.
Kunkku on ihan mesta paikka!


Tips for exchangestudents @ Kunkku

1.     Don´t be a Finn, talk to people! Don´t be afraid to make the first step and just talk to who ever crosses your way. It´s the best way to make friends.
2.     Take part in schoolactivities and get yourself a hobby. It´ll make everyday life a lot more interesting.
3.     Finnish isn´t an easy language but it´s not impossible to learn it. Just don´t give up and put a little effort in. You´ll be surprised how much you can learn in a year!
4.     In my experience Finnish teenagers don´t ask if you wanna hangout after school so if you wanna meet the people from school, you have to ask. :) (Don´t worry most of them are very happy when you do)
5.     HAVE FUN! This year will be over way too fast don´t waste it.
6.     If you need help, ask for it, both teachers and students will be happy to help!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Giulion kiitokset

Hyvää kesää kaikille kunkkulaisille!

Italialainen vaihto-opiskelijamme Giulio Mattioli kiittää kunkkulaisia mielenkiintoisesta lukuvuodesta:

"I’ve been here for almost nine months now, and soon it will be the time for the coming back. It has been quite an adventure: leaving my home country to face such a long period alone, starting from zero, in a new place, surrounded by new people. It seems like yesterday that I first entered this school, followed with the first “See you later” of my host dad, who brings me here every morning. It seems like yesterday that I entered my first class, French, tried to follow what the teacher was saying, failing miserably. But now we are at the end, I am at the end. Soon I will walk no more in these corridors, I will no more sit in the lunch hall and I will be in my normal school, in Italy, again with my old classmates, my professors, where I actually understand what is going on during the lessons. I am really grateful for how I’ve been treated, for how I’ve been followed and helped, by the teachers and even by the other students who helped me many times in translating stuff when I needed. I would also like to thank the people working in the kitchen, who try their best everyday to bring on our tables fresh food with just a little money. Thank to the secretary of the school for being so patient, when almost everyday I asked her to open me the gym’s door. And thank to everyone else who, even indirectly, helped to make this adventure one of those I will never forget.
Thank you all!"