Suomi-päivän kunniaksi oppilaita kehotetiin pukeutumaan
suomifani- tai sinivalko-teemaisiin vaatteisiin. Oppilaat osoittivat
heittäytymistä ja koulumme hyvä yhteishenki tuli taas vahvasti esille!
Olympialaiset järjestettiin toisella oppitunnilla.
Olympialaisissa painotettiin suomalaisuuteen liitettäviä asioita, kuten
eukonkantoa, saappaanheittoa, karjalanpiirakoita, hiihtoa sekä piimää. Näiden
asioiden pohjalta oppilaskunta oli kehitellyt erilaisia lajeja, joista jokaisen
vuosikurssin sekä opettajien joukkue kilpailivat keskenään. Jokaisesta lajista voittaja
ansaitsi omalle joukkueelleen pisteen ja kilpailujen jälkeen pisteet laskettiin yhteen. Eri lajeista kerättyjen pisteiden yhteissumma ratkaisi koko
olympialaisten voittajan.
Ensimmäinen laji oli eukonkantoviesti, jossa jokaisesta
joukkueesta tyttö-poikapari selvitti esteradan. Radalla oli monenlaisia
esteitä, joiden läpi pojan tuli kiemurrella tyttö selässään mahdollisimman nopeasti.
Rataan sisällytettiin myös nykyhetken kova sana ”selfie" Instagram-kisan
muodossa. Jokainen joukkue julkaisi Kuninkaantien lukion Instagram-tilillä kuvan kesken radan
ja eniten tykkäyksiä kuvaan saanut joukkue voitti. Instagram-kisan voitti
ykkösten joukkue!
Kuvassa opettajien ja abien joukkue suorittamassa rataa.
Toinen laji oli saappaanheitto, jossa jokaisesta
joukkueesta kaksi henkilöä heittivät perinteistä pitkävartista kumisaapasta
kaksin käsin mahdollisimman pitkälle taaksepäin. Tämän lajin ennakko suosikiksi oli asetettu opettajien joukkue, mutta kakkoset veivät silti voiton.
Haastattelu käynnissä ennen saappaanheittokisan finaalikierrosta!
Seuraavana lajina oli karjalanpiirakoiden syönti, johon
jokaisesta joukkueesta oli valittu yksi edustaja. Tavoitteena oli syödä kuusi
piirakkaa mahdollisimman nopeasti ja ansaita täten pisteitä. Tehtävä ei ollut
niin helppo, kun miltä se vaikutti. Monelle kilpailijalle tuli ongelmia, sillä
karjalanpiirakat ovat melko kuivia eikä niitä niin nopeasti nieltykkään kurkusta alas. Apuna kilpailijoilla oli
kuitenkin lasi vettä. Ensiluokkalaiset voittivat tämän lajin.
Vierailevana tähtenä tapahtumassa oli koulun oma Bull
Mentula, joka korosti maitorahkan tärkeyttä proteiinin lähteenä!
Viimeinen laji oli perinteinen talvilaji, hiihto, jossa
suomalaiset ovat tavanomaisesti pärjänneet hyvin. Hiihtorataan kuului
olennaisena osana myös nesteytys, joka tarkoitti sitä, että kesken rataa kilpailijan
tuli juoda tilkka suomalaista piimää. Hiihdossa oli ns. alkukarsinnat sekä
finaali. Tällä kertaa finaaliin selvisivät ykkösten sekä kakkosten joukkueet.
Tällä kertaa finaaliin lähdettäessä pisteissä oli tasatilanne, joten finaali
ratkaisisi koko kilpailujen voittajan.
Finaalin alkaessa kilpailuareenan valot sammutettiin ja
oppilaat loivat valaisun ja tunnelmaa kännyköiden taskulamppujen avulla. Tiukan
kilpailun jälkeen toisen luokka-asteen opiskelijoiden joukkue voitti sekä hiihdon
että täten koko kilpailun. Onnea kakkosille!
Tärkeässä roolissa kilpailuissa oli myös yleisö. Parhaiten
omaa luokka-astettaan kannustanut yleisö ansaitsi joukkueelleen lisäpisteen.
Abien kannustusjoukot veivät tämän kisan!
Olympialaisten jälkeen saimme nauttia vielä Suomi-teemaan
liittyvän maukkaan lounasaterian ruokalassa ennen syyslomalle lähtöä!
Kiitos kaikille osallistujille ja oppilaskunnalle hienosti
järjestetystä tapahtumasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti