Kuulostaako
jokapäiväinen auringonpaiste hyvältä? Entä opiskelu maailmanluokan
opiskelijoiden ja professoreiden parissa? Tai eläminen korkeateknologian
liiketoiminnan ytimessä? Jos vastauksesi on kyllä, saattaa Stanford olla
harkitsemisen arvoinen yliopisto.
Stanford,
toiselta nimeltään Leland Stanford Junior University, on Kalifornian Piilaaksossa
(englanninkielinen nimi Palo Alto) sijaitseva huippuyliopisto. Jo vuonna 1981
perustettu yliopisto on monella alalla yksi maailman parhaimmista. Monikulttuurinen
yliopisto tarjoaa seitsemän eri tiedekuntaa:
Kauppatieteellinen
Geotieteellinen
Kasvatustieteellinen
Tekninen
Humanistinen-Luonnontieteellinen
Lakitieteellinen
Lääketieteellinen
Stanfordin
suurella ja kauniilla kampuksella sijaitsee 700 rakennusta ja siellä toimii yli
2000 opetushenkilökunnan jäsentä. Alueella on myös paljon liikunta- sekä muita
harrastemahdollisuuksia.
Opiskelijoiden
osaamisen ja tiedon taso sekä tavoitteellisuus luovat täydellisen ympäristön
menestykselle yhdessä monipuolisten työtilojen ja –tapojen kanssa. Moni
Stanfordin alumneista ovat tulleet tunnetuiksi lukuisilla eri aloilla
opiskelijavuosiensa jälkeen. Näitä alumneja ovat esimerkiksi Instagramin
perustajat Kevin Systrom sekä Mike Krieger, näyttelijät Andre Braugher sekä
Jennifer Connelly, Googlen perustajat Larry Page sekä Sergey Brin,
romaanikirjailija Michael Cunningham sekä jalkapalloilija Kelley O’Hara.
Yliopiston entisten opiskelijoiden joukossa on myös Nobel-palkittuja, kuten
taloustieteilijä Alvin E. Roth sekä Sally Ride, joka matkasi ensimmäisenä
amerikkalaisena naisena avaruuteen.
Hyvien
koulutusmahdollisuuksien lisäksi Stanford sijaitsee monien kansainvälisesti
merkittävien yritysten läheisyydessä. Esimerkiksi Applen, Googlen ja eBayn
päätoimistot ovat kaikki lyhyen matkan päässä yliopistosta. Piilaaksossa
vieraillessa ei voi olla huomaamatta Googlen itseohjautuvia autoja.
Toisin kuin
Suomen Aalto yliopisto, Stanfordissa opiskellakseen täytyy olla mahdollisuudet
maksaa todella korkeat, reilusti yli 50 000 dollarin, lukukausimaksut. Näillä
rahoilla koulu pystyy kuitenkin ylläpitämään mainettaan ja tasoaan maailman
parhaimpien koulujen parissa. Esimerkiksi kampuksen suuri koko, monipuoliset ja
esteettisesti kauniit tilat sekä maailmanluokan professorit vaativat korkeat
lukukausimaksut jatkaakseen toimintaansa. Stanfordiin hyväksytyksi tuleminen on
myös todella vaikeaa, vain noin 5% hakijoista pääsee kouluun.
Sisäänpääsyprosentti on laskenut aikaisempiin vuosiin verrattuna.
Yllä olevassa kuvassa Stanford
Design Schoolin kokoushuone. Noin viiden hengen tila on sisustettu tyynyillä ja
matolla. Poikkeuksellisen kokoushuoneen tarkoitus on antaa opiskelijoille
vapaus keksiä uusia, ”out of the box”, ideoita.
Hauska tietää:
Stanfordin epävirallinen
motto: ”Die Luft der Freiheit weht”
(Englanniksi:
”The wind of freedom blows”)
Stanfordissa
halutaan tukea opiskelua ja näyttää, että tavoitteellisuudessa ja korkeassa
osaamisessa ei ole mitään huonoa. Siellä halutaan näyttää, että opintoihin ja
tulevaisuuteen panostaminen on niin sanotusti coolia. Tämän vuoksi Stanfordissa
opiskelevista käytetään termiä ”Nerd
Nation” (suomeksi Nörttien Kansa).
Stanfordin
opiskelijoilla on tapana harrastaa ”Fountain Hoppingia”. Siinä opiskelijat
hyppivät vuoronperään kampuksen eri suihkulähteisiin. Suihkulähteisiin
hyppimistä tehdään joka vuosi esimerkiksi kokeiden jälkeen, mutta sitä
harrastetaan myös spontaanisti.
Lähteet:
Maija Hietto, 15F
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti