Tulevaisuuden Suomi kunkkulaisten silmissä
Muuttuvassa maailmassa on vaikea pysyä mukana. Tavat ja tavarat kehittyvät kokoajan sekä syrjäyttävät asioita, jotka vielä viisi vuotta sitten olivat oleellinen osa arkipäiväämme. Illan uutisissa ja lehtiartikkeleissa korostetaan kokoajan enemmän ja enemmän automatisoitumista, sekä ihmisten työtä helpottavia koneita. Oikean alan valitseminen on työllistymisen kannalta oleellista. Onneksemme, omat abiturienttimme kertovatkin kantansa asiasta.
Minkälaisia tietoja ja taitoja mielestänne tulevaisuudessa tarvitaan?
- Mielestäni, tulevaisuudessa erityisen tärkeää ovat IT-taidot. Meidän täytyy osata käyttää ja hyödyntää tietokoneita sekä teknologiaa. Ihmiset laiskistuvat, sillä koneet korvaavat itse ihmistyön, kertoo Roosa Tiitola.
- Tuo on aivan totta, toteaa Konsta Granö. Tässä globalisoituvassa maailmassa on oleellista hallita laaja tietokanta, mikä on omiaan työllistymisen kannalta. On tärkeää tietää paikkansa, mutta ambitioita voi - ja täytyykin toteuttaa. Kunnianhimo ja röyhkeys takaavat tulevaisuuden menestyksen, mutta vuorovaikutustaitojen merkitystä ei sovi unohtaa. Verkostoituminen on taito, jonka hallitessaan tyhmempikin pärjää.
- Robottien osuus työelämässä kasvaa, ja tämän takia tarvitsemmekin yhä enemmän erilaisia tekniikan osaajia kehittämään yhä monimutkaisempia laitteita, sekä huoltamaan niitä käytössä olevia, sanoo Lauri Melanen.
- Erikoistuminen tiettyyn alaan tulee olemaan entistä tärkeämpää. Asiantuntijoita tullaan tarvitsemaan enemmän. Tärkeää on myös internetin kautta työskenteleminen, sekä koodaus, kertoo Mikael Suonio.
Mikä on ammattien laita? Uskotteko, että unohdetut ammatit nousevat uuteen nousuun vai syrjäyttävätkö uudet alat kokonaan nykyiset työpaikat?
- Uskon, että teknologian kehittyessä luovuus puhkeaa kukkaansa työmarkkinoilla. Kun kaupan kassat automatisoituvat, tarvitaan uusia keksijöitä suunnittelemaan näitä järjestelmiä. Hyvä esimerkki tulevaisuuden ammatista voisikin olla juuri visionääri, sanoo Granö.
- Olen samaa mieltä. Suuri osa ammateista häviää pikku hiljaa automatisaation takia, koneet syrjäyttävät tietenkin ihmisen. Paljon kannattavampaa on antaa koneen tehdä työ nopeammin ja vielä tehokkaammin! Haittansa on vain siinä, että ihmiset tottuvat siihen, että koneet tekevät kaiken työn, pohdiskelee Tiitola.
- Tuo onkin tämän kaiken haittapuoli, sanoo Lauri. Toisaalta, ihmisten mielenkiinto omaa terveyttään kohtaan kasvaa työn ollessa yhä enemmän sisällä istumista. Erilaisten kehonhuollon ammattilaisten, kuten hierojien ja personal trainerien, rooli tulee taatusti nousemaan! Samalla on noussut yhä suurempaan huomioon ilmastonmuutos, sekä tätä myöten ekologisuus ja biotekniikka, joita voisimme soveltaa arkipäivän laitteisiin.
- Ei pidä unohtaa palveluammatteja, huomauttaa Suonio. Ammatit, jossa tarvitaan ihmisen kosketusta, ovat tärkeitä. Muun muassa psykiatrit, lakimiehet ja konsultit ovat ammatteja, joita koneet eivät voi korvata. Ne vaativat hyvän koulutuksen, ja tarvitaan vielä jokunen vuosi, että tämä ammattilaisten tietämys voidaan roboteilla syrjäyttää.
Suuret kiitokset teille, Lauri, Mikael, Konsta ja Roosa!
Githa Laisi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti