Kunkun ykkösten päivä 2017
Tänään koulussamme pidettiin perinteistä ykkösten päivää, johon tutorit olivat kovalla urakalla suunnitelleet uusille ykkösille kivaa ohjelmaa.
Tutorit aloittivat ykkösten päivän suunnitelun jo viime lukuvuoden keväänä ja nyt koulun alussa ohjelma ja asut vain viimeisteltiin. Koulussa laitoimme pukeutumisohjeet ilmoitustauluille ykkösten nähtäväksi.
Ykkösten päivä alkoi salitilaisuudella, jossa heti alkuun tanssittiin mm. gangnam stylea, macarenaa ja keinuttiin Antti Tuiskun tahtiin tutoreiden mukana.
Tanssituokion jälkeen pidettiin monta luokkien välistä kilpailua, joihin osallistuivat joko koko luokka tai muutama vapaaehtoinen luokan edustaja. Oli viestiä ja soutukisailua ja tietenkin kaikkien tuntema ponileikki. Ykköset olivat reippaasti mukana sekä tanssissa että kisoissa, mikä nostatti ykkösten päivän tunnelman kattoon asti!
Salitilaisuuden lopussa ykköset vannoivat valan. jonka jälkeen tutorit julistivat heidät virallisesti Kunkun ykkösiksi. Lopuksi palkittiin kaksi parhaiten pukeutunutta ykköstä ja eniten pisteitä kerännyt luokka makeilla palkinnoilla.
Tilaisuuden jälkeen ykköset kulkivat loppupäivän heidän asuissaan pysyäkseen niin sanotussa juhlatunnelmassa.
Päivän aikana kyselin satunnaisesti ykkösiltä jälkitunnlemista ja kaikille oli jäänyt mukava ja hauska fiilis! :)
Polina Brendoeva