tiistai 22. elokuuta 2017

7 vinkkiä lukiolaiselle: näin saat ajankäyttösi kuntoon
Silja Laitinen 15C

Arki saattaa toisinaan tuntua kaoottiselta ja siltä, ettei aika yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Opiskelu on työlästä, harrastukset tuntuvat helposti velvollisuuksilta pitkän päivän jälkeen ja vielä läksyjäkin pitäisi tehdä. Lisäksi elämän muut osa-alueet, kuten kaverit, sosiaalinen media ja rentoutuminen, vaativat aikansa.

Onko mahdollista järjestää oma elämä siten, että päivät olisivat kiireettömämpiä ja saada kaikki silti tehtyä?

Kyllä on! Seuraavien vinkkien avulla saat arjestasi enemmän irti.

Ensinnäkin arki on paljon sujuvampaa, kun käyttää kalenteria. Kalenteri helpottaa omaa ajanhallintaa merkittävästi. Sanakokeet, projektit ja deadlinet eivät pääse yllättämään, kun ne merkitään ajoissa to do-listaan.


Toiseksi: älä jätä asioita viime tinkaan. Usein pelkkä ajatustyö ja ajoissa suunnitteleminen auttavat. Kun siis tulevat projektit tai kokeet stressaavat, käännä ajattelu positiiviseksi; ”Mulla on vielä hyvin aikaa. Varaan huomisen illan sen tekemiseen, ja sitten se on tehty.”


Myös omasta hyvinvoinnistaan huolehtiminen on todella tärkeää. Jos oma hyvinvointi on vaakalaudalla, kiire ja stressikin lisääntyvät. Kannattaa siis syödä hyvin ja monipuolisesti, nukkua 7-9 tuntia vuorokaudessa ja liikkua päivittäin. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi tietää, miten voit. Pidä huolta itsestäsi!

Usein stressi ja kiire syntyvät, kun tekemättömiä asioita on paljon tai ne tuntuvat vaikeilta. Siksi opiskelijan on tärkeää olla sekä määrätietoinen että realistinen. Jos vaikkapa matematiikka tuottaa ongelmia, kohtaa asia ja jatkuvan hampaiden kiristelyn sijaan vaihda taktiikkaa. Kysy opettajalta rohkeasti apua, opiskele kaverin kanssa yhdessä ja älä myöskään vaadi itseltäsi liikoja. Kohtuulliset tavoitteet ja sinnikkyys auttavat pääsemään perille asti.

Viidenneksi kannattaa vähentää sosiaalisen median käyttöä. Nykyään lähes kaikki toimii sähköisesti. Sosiaalinen media nielaisee huomaamatta päivästämme jopa monta tuntia. Kannattaa siis opiskelun ajaksi laittaa puhelin äänettömälle tai viedä jopa eri huoneeseen. Lisäksi vietä päivittäin hetkiä, jolloin et ole puhelimen äärellä. Voit myös ladata Moment - Screen Time Tracker-sovelluksen, jolla voit tarkkailla omaa kännykän käyttöäsi.

Tee myös asioita, jotka auttavat irroittautumaan arjesta. Mitä olisikaan elämä ilman juhlia, kavereita, kahviloita, elokuvia ja herkkuja? Usko tai älä, mukavien asioiden tekeminen auttaa sinua olemaan tehokkaampi työnteossa. Varaa siis vähintään muutama ilta viikossa virkistymiseen.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, hae tarvittaessa apua. Yksin kärvistely ei kannata. Jos stressi ei helpota, on hyvä kääntyä vaikkapa koulupsykologin tai -kuraattorin puoleen. Myös pelkästään luotettavan kaverin tai vanhemman kanssa juttelu voi auttaa. Kun mieltä painavat ajatukset jakaa jonkun kanssa, ne eivät enää hallitse elämää, vaan ne voidaan hyväksyä ja tiedostaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti