Cernin-tiedeleirin blogi
keskiviikkona 18.1.2017
Eemeli Ahvenniemi ja Jesper Leppinen
Ensimmäinen kokonainen päivä
Cernissä:
Keskiviikko alkoi tutustumisella
Cernin vähintäänkin mielenkiintoiseen aamiaistarjoiluun. Tästä itse kukin
lopulta kuitenkin selviytyi enemmän tai vähemmän ajoissa ja pääsimme lähtemään
tutustumiskäynnille Cernin ensimmäiseen hiukkaskiihdyttimeen. Tätä ensimmäistä
hiukkaskiihdytintä meille esitteli S.Qian niminen työntekijä, joka kertoi myös
vähäsen Cernin historiasta.
Ensimmäinen kiihdytin
Ensimmäinen kiihdytin
Oman aikamme sitä ihailtuamme ohjattiin
meidät seuraavaan paikkaan, jossa saimme kuulla Timo Hakuliselta mielenkiintoisen
yleisesittelyn Cernin historiasta ja toiminnasta nykyään. Esittelyn jälkeen
pääsimme jälleen kerran kokeilemaan Cernin ruokalaa.
Ruokailtuamme ja pähkäiltyämme lisää
Cernin ruokalan toimintaperiaatteita pääsimme lähtemään ehkä koko reissun
hienoimpaan paikkaan, LHC-kiihdyttimen CMS-koeasemalle. Kaikki varmasti
ymmärsivät mitä kyseiset nimet tarkoittivat, mutta selkosuomeksi selitettynä
olimme siis sen isoimman hiukkaskiihdyttimen yhdessä neljästä mittauspisteestä(ilmaisimessa).
Siellä meidät jaettiin kahteen porukkaan, joista toista lähti johtamaan englantia puhuva Ludivine Ceard ja
toista taas suomea puhuva Matti Kortelainen.
CMS-koeasema
CMS-koeasema
Koko LHC (Large Hadron Collider)
kiihdytinhän sijaitsee noin 100 metrin syvyydessä maan alla sijaitsevassa
tunnelissa. Tämä kiihdytin on siis noin 27 km pitkä ja sisältää melkein jopa
10000 erilaista magneettia. CMS-(Compact Muon Solenoid) asemalle mentäessä
saimme nähdä paljon erilaisia turvatarkastuksia, kuten aseistautuneita
vartijoita, silmäskannereita ja kaiken lisäksi meidän täytyi mennä hissillä
100m maan alle. Toisin sanoen sinne ei ihan kuka tahansa pääse. Harmittamaan
jäi varmasti kaikkia se, ettemme päässeet kävelemään sitä 27 km pitkää tunnelia.
Mielenkiintoisen vierailun jälkeen
pääsimme tutustumaan Cernin työpajaan, jossa näimme mitä ihmeellisimpiä
laitteita, mutta myös ihan tavallisia peruskoulun käsityötunnin laitteita.
Työpajaesittelyn jälkeen pääsimme tutustumaan Mikrokosmokseen, jossa oli esillä
maailmankaikkeus pienoiskoossa. Tämän jälkeen lähdimme Geneveen ratikalla,
jossa kiertelimme jonkin aikaa ja kävimme syömässä missä kukin.
Työpaja
Työpaja
Geneven vierailun jälkeen
palasimme rättiväsyneinä takaisin Cernin hostelliin, jossa pidettiin vielä
iltapalaveri. Iltapalaverin jälkeen suurin osa lähti rättiväsyneinä nukkumaan
huoneisiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti