perjantai 10. toukokuuta 2019

Shanghai 24.4.-3.5.




Ni hao! Lähdimme 24.4. kahdentoista kunkkulaisen ja kahden opettajan voimin toiselle puolelle maailmaa Shanghaihin kymmenen päivän ajaksi. Shanghain lentokentältä matka jatkui Zhongguo High school:iin, missä meidät otettiin todella lämpimästi vastaan koulun ja opiskelijoiden puolesta. Kahtena ensimmäisenä päivänä tutustuimme paikalliseen kiinalaiseen kouluun ja opetusjärjestelmään. Olimme mukana oppitunneilla ja meille oli järjestetty myös omia aktiviteettejä kuten Kong-fu-tunti ja pääsimme myös nuorempien opiskelijoiden kanssa harjoittelemaan paikallista kirjoitustyyliä. Yövyimme kukin omien isäntäopiskelijoidemme kodeissa ja pääsimme kokemaan kiinalaista arkea. Iltaisin vietimme aikaa yhdessä muiden opiskelijoiden ja omien isäntiemme kanssa ja tutustuimme paikalliseen kulttuuriin.




Matkan puolessa välissä pääsimme osallistumaan kiinalaisten opiskelijoiden opintomatkalle Nanjingiin, joka on tärkeä historiallinen kaupunki Kiinassa. Matkamme sinne kesti neljä tuntia ja matkasimme sen omien isäntäopiskelijoidemme luokkien kesken bussilla. Ensimmäisenä päivänä Nanjingissa kävelimme Kiinan ensimmäisen presidentin muistomerkille. Shanghain kaupunkimaisema vaihtui nopeasti kauniiseen luontonäkymään. Seuraavana päivänä kiertelimme ympäri Nanjingia pienissä ryhmissä. Näimme museoita, temppeleitä ja muita Nanjingin tärkeitä kohteita. Kolmas päivä oli isänmaallinen päivä, jolloin kävimme Nanjingin verilöylyn muistopaikassa. Päivä oli kiinalaisille todella tärkeä ja kunnioitimme sitä pukeutuen ja käyttäytyen arvokkaasti.



Palasimme Nanjingista viettämään vielä viimeisiä vapaapäiviä. Matkan aikana meillä oli kolme vapaapäivää, jolloin kiertelimme isäntiemme kanssa kaupungilla ja tutustuimme Shanghain tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Kävimme muun muassa Shanghai museossa, Shanghai towerissa ja kuuluisalla kaupungin näkymäpaikalla Bundilla. Pelasimme koko porukalla Suomi vastaan Kiina jalkapallo-ottelun.



Kokonaisuudessaan matka oli todella opettavainen ja täynnä kulttuurishokkeja. Ruokaodotukset eivät vastanneet täysin omia oletuksiamme kiinalaisesta ruoasta, mutta saimme kokeilla useita uusia makuelämyksiä. Myöskään Kiinan hygieniataso ei ollut aivan Suomen tasolla. Esimerkiksi julkisissa vessoissa vessapaperi ja saippua olivat harvinainen näky. Kiinalaisten nuorten elämä on myös yleisesti paljon koulukeskeisempää elämää kuin suomalaisten nuorten arki. Vapaapäivinäkin heidät päivät koostuivat suureksi osaksi lisäoppitunneista ja läksyistä. Kaikki koulun oppilaat ja opettajat, erityisesti isäntämme, olivat todella ystävällisiä ja kiinnostuneita oppimaan meidän kulttuuristamme. Kokonaisuudessaan matka oli todella mahtava kokemus.



XieXie Shanghai!



Tuuli Höysniemi, Eveliina Ojala, Aki Oura ja Hilda Tala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti